Esipuhetta tähän ei oikeastaan tarvittane. Siihen mahtuu kauniita ja siihen mahtuu rumia sanoja. Ja niin pitääkin...



(C) Daley 2013

 

se on

 

jotain mitä kaikki koko ikänsä etsii

pilvenhattaroita ja untuvametsii

silmäripsien sävy, niiden heilahdus hellä

hymy, varjot kuun heijastuu ikenellä

 

kun oot niin lähellä

 

Sen voi melkein nähdä, se on juuri tuossa

tai takana kulman, pitäis kiinni vaan juosta

vaikka rellestää räntä, kadut valloittaa nuoska

se on noussut tähtipölystä ja jokien vuosta

 

kun olet niin läsnä

 

se täyttää sieraimet ja vielä lisään

tekee oksallein pesää, aikoo muuttaa sisään

se tuoksu on tuttu, jostain muistuttaa, kesä?

vaikka vituttaa joskus koko pehmee pesä?

 

se on romantiikkaa ja joskus se raivoo

rakkaudesta huutaa lapsi tissiltä maitoo

mutta feikkiä ei, ei, se kyllä on aitoo

kun hän luotasi poistuu ja se ottaa aivoon

 

se on taidetta tai jotain ihme taitoo

joskus siivousta vaan ja vaikka ruoan laittoo

sen puutteessa eräät - hypänneet kaivoon

ja suurimmat niistä on kirjailtu taivoon

 

vanhin kaikista kieli sen ja diamantti

on sen suurin tunnus rengas, kultainen pantti

joka kestää joskus, joskus annetaan takas,

vaikka ovelta huudat, ”Jäisit, kulta, rakas!”

 

joskus virheestä johtaa se valkoiseen pukuun

joskus väkisin haluttu on toiseen sukuun

rakkaus päättyy joskus jo häiden humuun

mutta keskity hetki näiden riimien lukuun

 

ei sen kesto lyhyt sitä valheemmaksi tee

ei sen nopea katse kai käy valehtelee

se tulee, piipahtaa, käy ja suutelee

kohta häipyy pois ja siitä riimittelee

 

kun oot niin kaukana

 

kaikki osaa sen, mut jos haluut siitä speksin

silloin paperi ei riitä, eikä sanat Vexin

vanhat leffat kuvas koskenlaskun ja keksin

siitä kirjoittaa voi liian pitkän tekstin

 

joskus tulee se rajuna, kuin myrsky hyökkää

kun neito sulle silmillä syksyn nyökkää

katse yksi vain kaiken muun luotaan työntää

se hetki on suurta, kai se täytyy myöntää

 

sitten rikkoa linjat, äänen, ihon ja ajan

pesään pieneen päästä, koittaa rakentaa pajan

joskus eväät loppuu kahden rakentajan

joskus riittävät porteille sen tomumajan

 

kohta sävelet loppuu illan vaipuessa

toiset sanat jo haihtuu takan loimutessa

tänään tässä tuvassa tulen hiipuessa

puhu minulle ruma sana rakkaudesta



(C) Daley 2013